Herää kysymys todellisuuteen sijoitetun fiktion luonteesta ja vastuusta.

Todellisuudessa leijui väkivallan uhka erityisesti Ivalon yllä, mutta fiktiossa sahattiin reiteen, ripustettiin lihakoukkuun ja retuutettiin moottorikelkalla eli mentiin sumeilematta uhkailun sijasta suoraan väkivaltaan. Mikä oli tällaisen ratkaisun tarkoitus? Mitään suurempaa käsittelyä oikeuslaitoksen taholta tai roolihenkilöiden tunnemaailmassa ei edes kuolemaan johtanut väkivalta aiheuta. Onko tekijöiltä hukassa sydämen herkkyys tragedian edessä vai onko ohjelman ideana turruttaa meitä hyväksymään myös poliittinen väkivalta?
Tämä Lopun alku puhkui uutta tulta jo sammuneisiin liekkeihin juuri silloin kun Lapin metsien käytölle on etsitty ja osin löydettykin ratkaisuja ja sovintoa. Vastuuttomuutta, huonoa tuuria vai mihin pyrittiin?

Minulla on kyllä se kanta että jos tehdään todelliseen yhteiskunnalliseen draamaan sijoitettu fiktiivinen elokuva siinä pitäisi todellisuuden maamerkit olla kohdallaan. Eli jos kerran hakkuut keskeytetään YK:n vaatimuksesta saamelaisen poronhoidon oikeuksien suojelemiseksi niin sitten siksi. Miksi keksiä sinipyrstötarina kun todellisuuden tarina on vähintään yhtä dramaattinen?
Miksi metsureista, kiistan yllytetyistä sijaiskärsijöistä tehdään pääkonnia, vaikka taustalta löytyvät paljon isommat voimat ja tekijät. Todellisuudesta haettiin vain dramaattisia elementtejä eikä itse todellisuuteen haluttu pureutua ollenkaan. Oliko kyse laiskuudesta vai harkitusta ratkaisusta?

Jos aiheesta olisi tehty huolella ja kunnianhimoisesti fiktiivinen elokuva niin tarina olisi tullut kietoa todellisen historian oikeisiin puitteisiin. En koe hyvänä lähteä muuntelemaan todellisuuden draamaa elokuvan dramaattisuuden lisäämiseksi.

Elokuvassa viitattiin useaan otteeseen kriittiseen dokumenttiin ja Ylen haluttomuuteen sitä esittää.
Piikittelikö yle elokuvassa itselleen siitä ettei sieltä ole löytynyt soveliasta ohjelmapaikkaa Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä dokumenttielokuvalle? ( http://elonmerkki.net ) Kertoiko tämä Ylen rahoittama elokuva, että meillä on yleisradioyhtiö, joka sensuroi kriittistä ääntä? En ymmärtänyt elokuvan pyrintöä tältä osin. Eihän Ylen tarvitsisi tässä itseään ruoskia, riittäisi kun esittäisi tämän työmme. Vai pitääkö meidän vain uskoa että kovin kriittisiä juttuja ei Ylessä ole mahdollista esittää? Olivatko tekijät sijoittaneet tällaisen rohkean viestin elokuvaan vai oliko tarkoitus joku muu?

Dokumenttimme on saamelaisten poronhoitajien, metsien suojelijoiden, puurakentamisen ja puuseppien, matkailuväen ja ekologien puheenvuoro kiistassa. Siinä esitetään myös vaihtoehtoja nykyiselle menolle. Vaikka tämä lähtökohta ei ole tasapuolinen, se tarjoaisi kuitenkin mahdollisuuden keskustelun avaamiseen. Sitä varten se on tehty.

Ylen yhteiskunnallinen tehtävä on ylläpitää ja avata keskustelua vaikeistakin aiheista. Olisi kiistan kannalta ollut paljon mielekkäämpää näyttää dokumenttimme ja kokoontua eri osapuolten kesken sen jälkeen suoraan keskusteluun studioon etsimään sitä totuutta ja niitä olemassaolevia vaihtoehtoja.

Kulujakin olisi kertynyt vain prosentti tämän fiktiivisen elokuvan budjetista.

Jos elokuva Lopun alku onnistuu kuitenkin, kaikesta huolimatta, käynnistämään keskustelun Lapin metsien käytöstä, saamelaisten oikeuksista, puualan ongelmista, pyydän nöyrimmästi anteeksi tekijöiltä.
Tämän hetkinen tuntoni elokuvan osalta on hämmennys, pettymys ja myös huoli. Epäilen että elokuvan katsomiskokemus pikemminkin aiheuttaa torjuntaa kuin halua lähteä keskustelemaan.
Toivottavasti olen väärässä.

Hannu Hyvönen

– Anonyymi (ei varmistettu)