Kasvatan työkseni päiväkoti-ikäisiä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja yksi omistakin lapsistani on haasteellinen ja erityinen. Minusta ongelma on monitahoinen. Lapset nostetaan liian tasavertaisiksi aikuisen kanssa. Ongelmia syntyy, koska valmiuksia lapsilla ei kuitenkaan ole eikä kuulu olla. Lapsen elämä on kovin raskasta, jos hänen on koko ajan oltava osallisena ja päättävänä osapuolena: mitä tänään syödään, mitä haluat juoda, otatko sitä, otatko tätä, mitä otat, milloin sinut saa viedä päiväkotiin, milloin sinut saa hakea päiväkodista, haluatko nukkua päiväunet, haluatko mennä nukkumaan nyt vai myöhemmin, haluatko sittenkin vielä nukkua hetken...tämä on tätä päivää ja liian monen lapsen arkea.
Toisaalta kasvatusalan ihmiset ovat keinottomia määrätietoisten ja yli kävelevien lasten kanssa. Pitää olla aika "natsi", kun alkaa ohjata tällaista lasta päiväkodin tavoille. Pitää uskaltaa sanoa, että sinulta en nyt kysy vaan nyt tehdään niinkuin minä sanon. On tavallista, että nykyajan lapsilla ei ole vieraskoreutta vaan heti ensimmäisenä päiväkotipäivänä tulee kaikki konkelot jo kokeiltua ja muutamat itkupotkuraivarit vedettyä.
Perheet ovat keskimäärin pieniä ja se mahdollistaa osaltaan lasten pysymisen erityisasemassa. Jos lapsia on kolme tai enemmän se tervehdyttää lapsiin suhtautumista, koska sitten ei enää voi kaikkia nostaa jalustalle. Monelta ei enää voi kysellä vaan aikuisen on tehtävä päätökset ja lapset saavat olla lapsia.
Toisaalta päiväkotimaailmassakin on nyt trendinä, että ihan pientenkin lasten tulisi jo osata arvioida itseään ja omaa toimintaansa. Lasten osallisuutta ollaan tietoisesti lisäämässä. Päivähoidon on vastattava kasvatusihanteisiin ja perheiden toiveisiin. Itse toivon hartaasti, että näissä uudistuksissa ollaan maltillisia eikä kaikkea vanhaa ja hyvää heitetä pois.
Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ovat nykyisin pääosin tavallisissa päiväkotiryhmissä pienin tukitoimin ja sitten aikanaan asettuvat koulussa tavallisiin luokkiin yhä useammin kokonaan ilman tukea vaikka tarvetta vielä olisi. Opettajilla on kuitenkin keskimäärin vähän kokemusta ja tietoa tällaisista lapsista. Olen itsekin joutunut oman "höttöpääni" kanssa vääntämään eräänkin kerän rautalankaa malliksi vaikka lapsellani on periaatteessa vain haasteellinen tempperamentti. Siinäkin on haastetta liiaksi joillekin ammattilaisille.
perjantaina 02.03.2012
Kasvatan työkseni päiväkoti-ikäisiä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja yksi omistakin lapsistani on haasteellinen ja erityinen. Minusta ongelma on monitahoinen. Lapset nostetaan liian tasavertaisiksi aikuisen kanssa. Ongelmia syntyy, koska valmiuksia lapsilla ei kuitenkaan ole eikä kuulu olla. Lapsen elämä on kovin raskasta, jos hänen on koko ajan oltava osallisena ja päättävänä osapuolena: mitä tänään syödään, mitä haluat juoda, otatko sitä, otatko tätä, mitä otat, milloin sinut saa viedä päiväkotiin, milloin sinut saa hakea päiväkodista, haluatko nukkua päiväunet, haluatko mennä nukkumaan nyt vai myöhemmin, haluatko sittenkin vielä nukkua hetken...tämä on tätä päivää ja liian monen lapsen arkea.
Toisaalta kasvatusalan ihmiset ovat keinottomia määrätietoisten ja yli kävelevien lasten kanssa. Pitää olla aika "natsi", kun alkaa ohjata tällaista lasta päiväkodin tavoille. Pitää uskaltaa sanoa, että sinulta en nyt kysy vaan nyt tehdään niinkuin minä sanon. On tavallista, että nykyajan lapsilla ei ole vieraskoreutta vaan heti ensimmäisenä päiväkotipäivänä tulee kaikki konkelot jo kokeiltua ja muutamat itkupotkuraivarit vedettyä.
Perheet ovat keskimäärin pieniä ja se mahdollistaa osaltaan lasten pysymisen erityisasemassa. Jos lapsia on kolme tai enemmän se tervehdyttää lapsiin suhtautumista, koska sitten ei enää voi kaikkia nostaa jalustalle. Monelta ei enää voi kysellä vaan aikuisen on tehtävä päätökset ja lapset saavat olla lapsia.
Toisaalta päiväkotimaailmassakin on nyt trendinä, että ihan pientenkin lasten tulisi jo osata arvioida itseään ja omaa toimintaansa. Lasten osallisuutta ollaan tietoisesti lisäämässä. Päivähoidon on vastattava kasvatusihanteisiin ja perheiden toiveisiin. Itse toivon hartaasti, että näissä uudistuksissa ollaan maltillisia eikä kaikkea vanhaa ja hyvää heitetä pois.
Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ovat nykyisin pääosin tavallisissa päiväkotiryhmissä pienin tukitoimin ja sitten aikanaan asettuvat koulussa tavallisiin luokkiin yhä useammin kokonaan ilman tukea vaikka tarvetta vielä olisi. Opettajilla on kuitenkin keskimäärin vähän kokemusta ja tietoa tällaisista lapsista. Olen itsekin joutunut oman "höttöpääni" kanssa vääntämään eräänkin kerän rautalankaa malliksi vaikka lapsellani on periaatteessa vain haasteellinen tempperamentti. Siinäkin on haastetta liiaksi joillekin ammattilaisille.
– Anonyymi (ei varmistettu)