1974 syntynyt ja kaikki nämä vuodet kaivannut seitsemänkymmentäluvun elämää. Jos se onnistuisi yhtä helposti kuin takin päältä heitto, vaihtaisin välittömästi nykypäivän takaisin seitsemänkymmentäluvulle. Ei tulisi ikävä tietokoneita eikä kännyköitä eikä internetin helvettejä. Lapset oppisivat tervehenkistä elämää ja leikkisivät ulkona keskenään. Olisipa rauhallista, kun kaikki nykypäivän järjettömät hullutukset ja keksimällä keksityt kiireet olisivat poissa. Ihmisetkin tulisivat terveemmiksi, kun kaikenlainen turha stressi ja rahan mahti tappotyötahti katoaisi. Lapset saisivat olla jälleen lapsia eivätkä henkisesti sairaita pienikokoisia aikuisia. Naiset olisivat naisellisia ja tytöt näyttäisivät tytöiltä, ei olisi piikkitukkia ja vain joku umpihumalainen juntti saattaisi kulkea perse puolipaljaana julkisella paikalla, kunnes poliisi hänet korjaisi putkaan. Ihmiset näyttivät ihmisiltä ja juttelivat toisilleen. Useimmat 70-luvun C-kasetit soivat yhä hyvin, samaa ei voi sanoa monista vuosikymmeniä nuoremmista cd-levyistä. Onneksi vinyylit ovat ikuisia, ne soivat vaikka olisi lähes miten paskasti tahansa säilytetty ja pidetty! Tuntuu lähes ihmeeltä tänä päivänä ajatella, että miten kummassa ne sen ajan ja sitä vanhemmatkin tavarat ja koneet saatiin kestämään käyttöä? Silloin haluttiin tehdä hyvää tavaraa. Kauppoja oli ihan kaikkialla! Ja kioskeja myös! Ei tarvinnut lähteä kauas kotoa ostoksille lähtiessään ja maaseudullakin, missä kaupat olivat kauempana, kiersi kauppaautoja, mummolassani kauppaauto tuli vielä 80-luvullakin ihan piha-aidan taakse saakka! Ei moista ylellisyyttä saa kukaan kotiovelleen nykyään rahallakaan! Ja pyörähän oli olemassa kauppamatkaa varten, jos ei kauppa-auto kiertänyt kotiseutuvilla. Ihanaa aikaa oli tuolloin elää, elämä oli yksinkertaista ja sujuvaa, ihmisellä oli kaikkea sitä mitä tarvitsi ja mitä ei ollut, sitä ei tarvinnut.

– Anonyymi (ei varmistettu)