Hei! Olen ollut joskus lapsena ala-asteella sellaisessa luokassa, jossa oli kehitysvammaisia lapsia. En osannut lukea, enkä kirjoittaa silloin, mutta olin hyvä matematiikassa, käsitöissä ja kotitaloudessa. Ja kun olin kymmenen, miut siirrettiin dysfasia-luokkaan , jossa opetus oli normaalin koulun tasoista, mutta luokkaryhmä oli pieni. Ylä-asteella en osannut hyväksyä itseäni dysfasiani (kielen ymmärtämisen ja puhumisen tuottamisen häiriö) takia ja sen myöntä haukuin kaikkia kehitysvammaisia ja kohtelin heitä kaltoin sekä ajattelin heistä, että kehitysvammaiset ovat oksettavan tyhmiä, sairaan rumia, ja hirveän avuttomia. Ja vannotin itselleni, etten enää ikinä ole tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Olin kamala tyyppi ylä-asteella ja syyttelin aivan turhaan kehitysvammaisia kaikesta pahasta, mitä miulle oli sattunut. Mutta nyt olen vähän kasvanut ja alkanut hyväksymään itseni dysfaatikkona, aloin pikkuhiljaa tykkäämään kehitysvammaisista ja löytämään heistä positiivisia piirteitä. En ole katsonut tuota ohjelmaa, mutta uskoakseni se on loistava.

– dysfaatikko tyttö (ei varmistettu)