Näin tuon Myllymäen Arvon dokumentin nyt (29.12.2013) ensimmäistä kertaa. Lueskelin myös monien tuttujenkin kirjoittamia kommentteja ohjelmasta tästä Ylen palauteblogista. Monet näkyivät pahoittaneen mielensä dokumentissa esitetyistä Arvon kielteisistä Kuortane -muistoista, ja näkyi Arvo itsekin Viiskunta -lehden kautta osallistuneen keskusteluun.
Itse olin sen verran myöhempää vuosikertaa (s. 1951), että en henkilökohtaisesti Arvoa tuntenut. Muutin pois Kuortaneelta heti lukion ja armeijan jälkeen vuonna 1971. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että ilmapiiri paikkakunnalla oli, miten sen nyt sanoisi, lievästi ahdasmielinen. Omasta taustastani löytyy hieman samankaltaisuutta sen kanssa, mistä dokumentti kertoi. Äitini nimittäin tuli Suomeen jatkosodan jälkeen tutustuttuaan isääni Aunuksen Saarimäen kylässä jatkosodan aikana. Tein äitini tarinasta jutunkin Kuurtanes -seuran joululehteen muutama vuosi sitten.
Muistan Kuortaneen lukiosta episodin keväältä 1969 ollessani lukion toisella luokalla. Kirjoittamaan valmistautuva vanhempi luokka oli penkkareidensa kunniaksi päättänyt valita juhliinsa yhtenäiset punaiset paidat. Minun on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi ollut edes hirtehishumoristinen poliittinen kannanotto. Mutta niin vain kävi, että noin puolet luokan oppilaiden vanhemmista kielsi lapsiaan jyrkästi esiintymästä näissä paidoissa ja valmistuttivat vesoilleen samasta kankaasta ommellut siniset paidat... .
Elävästi muistan myös presidentin vaalit vuonna 1968, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli Kokoomuksen Matti Virkkunen. Lukiossa liputettiin avoimesti Virkkusen puolesta, ja jos julkesi kannattaa Urho Kekkosta (KePu), sai välittömästi kommunistin leiman otsaansa.
22.3.1968 pääministeriksi nimitettyä, jo tohtoriksi väitellyttä Mauno Koivistoa punakat isojen talojen pojat kutsuivat lukiossa turkulaiseksi satamajätkäksi... .
Näistä ei minulle tietenkään mitään traumoja jäänyt, jälkeenpäin ovat pelkästään huvittaneet. Mutta silloisesta ilmapiiristä ne viestivät.
Oma kokemukseni on se, että Mäyryn Kuljunpihassa enkä juuri muuallakaan tavallisten kyläläisten taholta kokenut mitään suunsoittoa äitini karjalaisuuden johdosta. Mutta vaistosin hyvin selkeästi, että oppikoulussa ja tiettyjen vauraampien talojen tiimoilla leijui sitä samaa henkeä, mistä IKL tuli tunnetuksi. En usko, että kukaan tätä edes viitsii kiistää, niin ilmeistä se oli.
sunnuntaina 29.12.2013
Näin tuon Myllymäen Arvon dokumentin nyt (29.12.2013) ensimmäistä kertaa. Lueskelin myös monien tuttujenkin kirjoittamia kommentteja ohjelmasta tästä Ylen palauteblogista. Monet näkyivät pahoittaneen mielensä dokumentissa esitetyistä Arvon kielteisistä Kuortane -muistoista, ja näkyi Arvo itsekin Viiskunta -lehden kautta osallistuneen keskusteluun.
Itse olin sen verran myöhempää vuosikertaa (s. 1951), että en henkilökohtaisesti Arvoa tuntenut. Muutin pois Kuortaneelta heti lukion ja armeijan jälkeen vuonna 1971. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että ilmapiiri paikkakunnalla oli, miten sen nyt sanoisi, lievästi ahdasmielinen. Omasta taustastani löytyy hieman samankaltaisuutta sen kanssa, mistä dokumentti kertoi. Äitini nimittäin tuli Suomeen jatkosodan jälkeen tutustuttuaan isääni Aunuksen Saarimäen kylässä jatkosodan aikana. Tein äitini tarinasta jutunkin Kuurtanes -seuran joululehteen muutama vuosi sitten.
Muistan Kuortaneen lukiosta episodin keväältä 1969 ollessani lukion toisella luokalla. Kirjoittamaan valmistautuva vanhempi luokka oli penkkareidensa kunniaksi päättänyt valita juhliinsa yhtenäiset punaiset paidat. Minun on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi ollut edes hirtehishumoristinen poliittinen kannanotto. Mutta niin vain kävi, että noin puolet luokan oppilaiden vanhemmista kielsi lapsiaan jyrkästi esiintymästä näissä paidoissa ja valmistuttivat vesoilleen samasta kankaasta ommellut siniset paidat... .
Elävästi muistan myös presidentin vaalit vuonna 1968, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli Kokoomuksen Matti Virkkunen. Lukiossa liputettiin avoimesti Virkkusen puolesta, ja jos julkesi kannattaa Urho Kekkosta (KePu), sai välittömästi kommunistin leiman otsaansa.
22.3.1968 pääministeriksi nimitettyä, jo tohtoriksi väitellyttä Mauno Koivistoa punakat isojen talojen pojat kutsuivat lukiossa turkulaiseksi satamajätkäksi... .
Näistä ei minulle tietenkään mitään traumoja jäänyt, jälkeenpäin ovat pelkästään huvittaneet. Mutta silloisesta ilmapiiristä ne viestivät.
Oma kokemukseni on se, että Mäyryn Kuljunpihassa enkä juuri muuallakaan tavallisten kyläläisten taholta kokenut mitään suunsoittoa äitini karjalaisuuden johdosta. Mutta vaistosin hyvin selkeästi, että oppikoulussa ja tiettyjen vauraampien talojen tiimoilla leijui sitä samaa henkeä, mistä IKL tuli tunnetuksi. En usko, että kukaan tätä edes viitsii kiistää, niin ilmeistä se oli.
– Reijo Liinamaa (ei varmistettu)