Muistot Kuortaneesta ja Kuortaneelta eivät onneksi ole traumatisoineet, vaikka kaikenlaista tuli koettua aikana kansakoulusta ylioppilaslakkiin. Mukava muistella mennyttä - kohta elämääkin, mutta sääliksi käy Arvoa tästä mukaansa ottamastaan taakasta. Eikö olisi jo aika hellittää ja antaa anteeksi, niinkuin teillekin on annettu - ja kiittää jokapäiväisestä leivästä. Me emme ole voineet valitettavasti valita maallista isäämme ja äitiämme.
Ei se ollut äidillenikään helppoa lähtö Karjalasta pakon edessä - ei halunnut enää lähteä katsomaan tuhottuja kotiseutujaan, vaikka olisikin ollut mahdollista ennen kuolemaansa. Itse kävin Karjalassa ja mm. Petroskoissa ( Äänislinna ) pari vuotta sitten ja en ihmettele äidin kantaa.
Iivari Honkolan taiteileman muistopaaden katveessa Kuortaneen hautausmaalla lepää kuortanelaisia sankarivainajia - heitä on kylän sijaintiin ja asukaslukuun nähden hämmästyttävän paljon. Tämä on ollut monen perheen äidin, isän, veljien ja siskojen syvän surun ja kaipauksen alttari. On häpeällistä tässä yhteydessä ruveta syyttelemään suomalaisia sodan julmuuksista ja kirjoitella hävyttömyyksiä.
Syyttelemällä ja kaunaa kantamalla ei tule kuin oma kuorma raskaammaksi. Se mikä on mennyt - on mennyt, sitä ei saa takaisin - useimmissa tapauksissa onneksi. Meillä ei ole kuin tämä hetki, eläkäämme se viisaasti. Kuitenkin meillä on muistot ja niissä Kuortaneella on kultaiset reunat ainakin omalla kohdallani.
Hyviä eläkepäiviä sinulle Arvo ja muillekin kuurtanelaasille ja nokiottiille.
T. Jussi K

– Nuoruus Kuortaneella (ei varmistettu)