Kiitos Anna ja Markus avoimuudesta ja rohkeudesta! Täällä teitä paljon neuvotaan nyt anonyymisti ja ihmetellään kommenttejanne, mikä on helppoa. Te olette tuoneet ajatuksille kasvot ja kerrotte itsestänne, omista tunteistanne ja kokemuksistanne, joka on todella arvokasta ja vaatii paljon itseluottamusta. Teidän kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin seurakuntiin, jotta muutkin uskaltaisivat tulla näkyviksi ja tunteviksi. Itse olen helluntaiperheen kasvatti ja olen kokenut että jos ajatukseni eivät ole samansuuntaisia kuin "valtahelluntalaisilla" joutuu helposti ulkopuolelle ja jopa uskoa saatetaan kyseenalaistaa. Katsoin ohjelmaa yhdessä äitini kanssa, joka edustaa konservatiivista helluntailaisuutta. Hän ei löytänyt teidän tunnoillenne oikein muuta selitystä kuin että yhtenä vaihtoehtona haluatte varmaan "mennä maailmaan" ja haette sille oikeutusta. Minulla ei tullut ajatuksistanne ollenkaan sellainen olo vaan näin uskonne vahvana. Minusta teidän uskostanne heijastui riippumattomuutta yhteisön odotuksiin ja vaatimuksiin ja näen sen astetta kypsempänä ja syvällisempänä uskona, jossa ollaan ulkoaohjautuvuuden sijaan sisältäpäin ohjautuvia. Teillä ei myöskään tunnu olevan tarvetta saada muut ajattelemaan niinkuin itse ajattelette vaan voisin kuvitella että kanssanne olisi helppo jutella kaikesta vastavuoroisesti ja ymmärrätte eritavoin ajattelevia. Itse pohdin Annan kanssa samaa kysymystä lähteäkö vai jäädäkkö toivomaan muutosta. Olen alkanut kallistumaan siihen että haluan löytää uskovien yhteyttä sieltä missä saa olla oma itsensä, ilmaista tunteensa ja epäilyksensä. Valitettavasti helluntailaisuus ei taida tarjota sitä, koska helluntailaisuus tuntuu olevan uskomus/elämäntapa. Kyse ei minusta ole niinkään uskosta ja koska usko on minusta tärkeintä, en koe tarvitsevani heluntailaisuutta uskon ylläpitämiseen. Uskoa voi missä vain, milloin vain. Yksi asia mikä irtaantumisessa huolettaa on se että sosiaalinen verkosto on yhteisössä minulle tiivis. Joudun luultavimmin etsiä uusia ystäviä, koska irtaantuminen entisestään varmasti löyhdyttää suhteita. Uskon kuitenkin että kaikki voi muuttua paremmaksi kun pääsee ympäristöön jossa saa alkaa kasvamaan ilman että tukahdutetaan todellisia ajatuksia. Äidilleni voin sanoa suoraan mitä ajattelen, mutta tunne on se, että hän ei pidä minua kunnon uskovana. Tämä surettaa. Suurin syyni lähteä pois helluntailaisuudesta on se että en kestä sitä että minun ajatukseni koetaan jotenkin uhkana, en jaksa olla hiljaa teologisissa kysymyksissä silloin kuin helluntailaisia on ympärillä ja he eivät halua kuulla erilaisia ajatuksia. En halua kuulla enää, että minulla on vääränlaisia raamatuntulkintoja. Uskon että vaikka helluntaiseurakunnista löytyy paljon ajattelevia lähimmäisiä niin en jaksa enää heidänkään tukemana olla mukana yhteisössä jonka oppirakenteessa on lahkomaisuuden piirteitä. Uskontojen uhrien sivulle on tullut hyvä artikkeli henkilöstä joka on irrottautunut helluntailaisuudesta. Irrottautumisprosessi on ainakin minulla ollut pitkä ja raskas ja on vielä kesken ja en haluaisi missään tapauksessa paljastaa henkilöllisyyttäni kirjoittaessani näin kriittisesti uskonyhteisöstäni, jossa edelleen toistaiseksi toimin vielä. Ehkä kun saan etäisyyttä yhteisöön, pystyn myöhemmin tulla hakemaan sieltä sitä hyvää mitä heillä on tarjolla ja ottaa valikoivasti rusinat pullan päältä. On helpompi suojella itseään hengelliseltä väkivallalta kun ei ole itse sisällä. Tämä on minun vaiheeni tällä hetkellä. Siunausta kaikille ja erityisesti ohjelmassa mukana olleille!

– Anonyymi (ei varmistettu)