Psykiatrit voisivat tutkia myös noin yleensäkin enemmän suomalaisten hyökkäävää luonnetta. Jos kuullaan jonkin tv-ohjelman, kirjan tai elokuvan tai näytelmän nimi, joka ei ehkä miellyttä, niin teokseen mitenkään tutustumatta ruvetaan heti lyömään sanan säilällä. Mitä ihmeen pelkoa se oikein on, että ei edes uskalleta keskustella asioista ihan rauhallisesti ja neutraalisti ilman, että vedetään heti ensimmäisessä lauseessa toiselta tuoli alta.

Minä pidän kovasti Hannu Lauerman asiallisesta ja viileästä tyylistä. Katsoin kahteen kertaan nauhalta Elias Simojokea koskevan ohjelman ja pidin siitä. Meillä ei Suomessa olla vieläkään tarpeeksi tutkittu 1930-luvun IKL:n historiaa ja tekoja. Toivon, että tutkitaan enemmän. Vasta kun kansalliset kipupisteet on selvitetty, voidaan jatkaa eteenpäin ilman vanhoja haamuja. Länsi-Saksassa pestiin mielestäni onnistuneesti natsiajan pyykki heti sodan jälkeen ja saksalaiset saivat siitä voimavaroja uuteen nousuun.

Nykyisin Venäjälläkin ollaan kiinnostuneita maan menneisyydestä, mutta miksi yksikin suomalainen tv-ohjelma, joka käsittelee menneisyyttä, kirvoittaa epäasiallisia ja tunnekuohun täyttämiä kommentteja. Eikö jo 90-80 vuoden jälkeen asioita voisi katsoa viileän objektiivisesti.

PS: Olin yhdessä tilaisuudessa, jossa käsiteltiin suomalaisen rakentamisen nykytilaa, niin siellä yksi keski-ikäinen naishenkilö rupesi uikuttamaan, että puhumalla suomalaisesta huonosta rakentamisesta pilkataan sotaveteraaneja. Ihmettelin, että miten nämä asiat kuuluvat yhteen? Tai sitten se on vaan se tyyli, että jos jostain yleisestä aiheesta puhutaan, niin siellä tulee joku, jonka mielestä vaikka rakennuksen kosteusvirheistä puhuminen loukkaa hänen vanhempiaan. No, eihän sillä tavalla suomalainen rakennustapa ikinä mene eteenpäin, kuten ei mikään mukaan.

– Anonyymi (ei varmistettu)