Ei todellakaan voi olla niin, että anorektikkoja kuolisi vain yksi vuodessa! Miten esimerkiksi juuri minä satun olemaan anoreksiaan kuolleen lukiolaisen luokkakaveri? Tapauksesta tosin on jo kolmekymmentä vuotta, ja siihen aikaan anoreksiasta ei erityisen paljon puhuttu saati sitten tiedetty.

Itse kärsin lievästä epäspesifisestä syömishäiriöstä ja eräässä vaiheessa elämääni olin lähellä anoreksiaa - nelikymppisenä. Olin niin stressaantunut ja kiireinen, että syöminen jäi todella vähiin. Välillä söin vain yhden banaanin työpäivän aikana ja pistin kotona suoraan nukkumaan. Siinä kävi niin, että vaikka olisin halunnutkin syödä, en enää saanut alas mitään muuta kuin greippilimsaa. Säikähdin pahanpäiväisesti kun käsitin että tosi oli kysymyksessä, ja muutaman päivän ajan pakotin itseni itkien syömään aivan pieniä tuorekurkun palasia. Pääsin kynnyksen yli ja sain alas päivä päivältä suuremman määrän, kunnes aloin syödä normaalisti.

Onko tätä fyysistä puolta tutkittu tarpeeksi? Siis että kun elimistöltä on viety ravinto, se alkaa hyvin nopeasti hylkiä sitä?

– Lähellä ollut (ei varmistettu)