Olen itse juuri äsken parantunut anoreksiasta ja elämä on ensimmäistä kertaa elämisen arvoista moneen moneen vuoteen, jopa ihanaa. Nyt odotan innolla mitenkä matka jatkuu tästä. :D

Marjalle.

Ajattele ihania asioita ja lue vaikka kirja jossa tarina on onnellinen ja aika realistinen ja kuvittele kuinka ihanaa olisi elää niin kuin se nainen kirjassa, ilman mitään pakko-oireita, ilman liika liikuntaa ja ilman sitä ahdistusta joka tulee syömisestä. ( Sairastaessa minä unohdin minkälaista tavallinen elämä on ja kirjat muistuttivat minua siitä. Sillein oli jotain jota odottaa tulevaisuudelta. )

Aloin kirjojen avulla haaveilla kuinka ihanaa olisi olla poikaystävä. Mutta minulla oli pakko-oireita vaikka kuinka ja enkä voinut edes kutsua kavereita kylään kun ne olivat vain sotkemassa aikatauluani johka kuului liikunta,liikunta ja liikunta. Sain lisää motivaatiota paranemiseen haaveiltani.

Yksi pakko-oire kerrallaan yritin jättää niitä pois. Mutta tilalle tahtoi aina tulla uusi. Lopulta se alkoi sujumaan ja niitä alkoi jäädä yksitellen pois. ( Älä ikinä luovuta ) Vaikea oli portaissa juokseminen, kävin monta kertaa hakemassa asioita yksitellen, sehän kulutti enemmän energiaa kun että hakis kaiken kerralla... Kesti kauan päästä siitä irti mutta oli suuri helpotus kun vihdoinkin pääsin sen ylitse. ( Jos muistan oikein niin sinullakin taisi olla sama ongelma ainakin vielä silloin filmatessa ) Ymmärrän että paraneminen tuntuu vaikeammalta kuin sairaudessa eläminen mutta se taistelu kannattaa jaksaa loppuun asti.

Minulle sopi paremmin asteittain paraneminen, ei mitään pakko hoitoja. Kaikki päätökset olivat omiani, muut vain auttoivat minut näkemään että ne ovat hyviä päätöksiä.

Parane pian. <3 Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

( En tiedä nykytilannetta joten saatan olla vähän jäljessä, en tiedä kuinka kauan sitten dokumentti filmattiin. )

- Sähköpostini on dead_rose234@hotmail.com jos jollakulla on jotain kysyttävää.

– Anonyymi (ei varmistettu)