Hienoa että näistä asioista puhutaan. Oma tyttäreni sairastui määrittämättömään syömishäiriöön, tuska äitinä ja koko perheenä on välillä ihan hirveä. Pelko siitä mitä seuraavaksi tapahtuu tekeekö lapseni itselleen jotain koska hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Toki on ollut hyviäkin vaiheita mutta sitten taas alkaa se helvetti. Olen miettinyt mistä tämä kaikki johtuu, syyllistänyt myös itseäni mutta se on turhaa koska sairastun itse,minun pitää jaksaa olla lapseni tukeana. Joskus mietin kun puhutaan liikkumisesta ja liikunnasta kun on näitä lajeja jossa painoa tarkkaillaan, pitää pudottaa painoa jos kilpailee määrätyssä sarjassa. Tyttäreni harrastaa nyrkkeilyä ja hän pudotti painoaan tiettyyn painorajaan, näen tässä jonkilaisen yhteyden sairastumiselle. Urheiluvalmentajien ja ohjaajien pitäisi myös nähdä missä mennään. Aina puhutaan lihavuudesta ja siihen liittyvistä sairauksista ja vaaroista. Lihavuus on syömishäiriötä siinä missä anoreksiakin mutta siitä ei vaan puhuta eikä sen vaaroista.

– Anonyymi (ei varmistettu)